Kuulumisia

Aika lentää kuin siivillä. Ja tuntuu että olo paranee koko ajan ripsauksen kerrallaan. Ja mitä enemmän mies antaa signaalia asioiden korjaantumisesta niin sitä parempi on omakin olo. Siis meillä halataan ja pussataan taas paljon enemmän, nauretaan ja vitsaillaan. Ja tietenkin puhutaan, puhutaan arjesta ja tulevasta, puhutaan tunteista ja olosta, puhutaan tapahtuneesta, sen syistä ja seurauksista... Ja on mies sen suoraankin sanonut, että nyt on vahvistunut hänelläkin olo, että suuntamme on oikea. Ihana asia kuulla. Ja oikeasti, meillä on ihan eri ilmapiiri nyt. Ja nyt sen tajuaa itsekin mitä kaikkea meillä oli "pielessä" vaikkei sitä itse silloin tajunnut.

Ja mikä parasta, osasimme nyt menneellä viikolla puhua erimielisyytemme!!! Siis mukaanhan mahtuu aina niitä huonojakin päiviä, niinkuin joka suhteessa - niitä tulee ja menee ja se kuuluu asiaan. Viikonloppuna tuli vähän mutinaa (siis minä mutisin) eräästä asiasta. Mutta hei. Me pystyimme puhumaan sen, niin ettei mökötys ja mykkäkoulu alkanut. Ei siinä varsinaista "ratkaisua" saatu vastaisuuden varalle, mutta keskustelimme kummankin kannat ja mistä se mutinani mahdollisesti johtui... Pyysimme anteeksi ja saimme. Rauha maassa ja kaikki hyvin. Olo on paljon parempi kun asiat käydään heti läpi! Ja varmaanhan siitä kuitenkin tulevaa ajatellenkin jää käteen jotain opittua. Ellei muuta, niin voin ehkä osata olla mutisematta. Tai mies ehkä tekee seuraavalla kerralla erilailla... Jatkuvaa opettelua ja kehittymistähän suhde on. Ja itseään voi muuttaa, kun vähän miettii että olikohan mutinan aiheuttanut oikeasti niin iso asia että tarvitsi mutista... Kaikesta oppii :)

Yksi iso ja minulle erittäin merkityksellinen asia oli se, että mieheni pystyi sanomaan nähneensä ohimennen tuon kolmannen... Sekä kertoi siitä tapauksesta kaiken. Miten mukava oli huomata, että toinen pystyy olemaan rehellinen (vaikkei mitään siis nyt "tapahtunutkaan") ja sanomaan tapauksesta, uskalsi luottaa siihen että osaan käsitellä asioita ja suhtautua niihin asiallisesti. Jää itselle sellainen olo, että luottamus vahvistuu takaisin muru kerrallaan. Koska vaikka vain tällainen pieni kohtaaminen paljastuisi myöhemmin, tuntuisi se minusta siltä, että on haluttu salata ja on varmaan valehdeltu jotain... Ja sittenhän se vasta mielikuvitukseni laukkaisikin... Tämäkin ehkä pieni asia jollekin, mutta iso asia minulle.

Kaikesta tästä viikossa tapahtuneesta on tullut hyvä olo ja mieli. On ihanaa huomata pienen pientä edistystä meissä molemmissa. Ja miten erilaisella asenteella ja ololla saatoin perheen reissuun muutamaksi päiväksi ja jäin itse kotimieheksi. Eipä sitä osannut ajatella aiemmin, että nämä tällaisetkin irtiotot tekevät hyvää meille molemmille. Täytyy vaan muistaa, että kaksinkin pitää päästä minilomalle silloin tällöin, tai tehdä jotain muuta mukavaa kaksin!!! Ettei aina vain toinen meistä pääsee tai mennän koko perheenä... Vaan hyvässä tasapainossa kaikkia variaatioita!

Vaan kyllä minä olen onnellinen, etten tehnyt hätiköityä päätöstä silloin tammikuussa ja lähtenyt. Olen onnellinen että jäin, vaikka työtä ja rankkoja aaltoja tämä on ollut. Ja on toki varmaan vastakin... Mutta jospa pahin olisi kuitenkin takana. Siihen haluaisin uskoa. Sillä on jo paljon päiviä, etten muista koko tapahtunutta. Olen vain onnellinen miehestäni ja lapsista, ystävistä ja harrastuksista!