Eilinen

Kävimme eilen siis jälleen terapiassa. Oli taas hyvä reissu. Siellä tunteet kävi pinnassa, tippalinssissä taidettiin olla molemmat. Mutta nyt ne oli niitä hyviä tunteita, rakkautta... Siitä on hyvä jatkaa. Nyt ei varattu uutta aikaa, koska olemme ilmoittautuneet parisuhdekurssille. Katsotaan sitten kurssin jälkeen miltä tuntuu. Nyt saimme evääksemme kirjalistan joita voimme lueskella sekä paljon palautetta edistymisestämme. On hienoa saada jotain konkreettista itselle. Tällöin tietää olevansa oikealla tiellä.

Kotimatkalla käytiin syömässä ihan huippuhyvät pihvit. Ne oli niin isot ettei koko loppupäivänä ollutkaan enää nälkä. Täysi masu vaati sitten kyllä pienet päiväunet... Illalla katsottiin katastrofaalista jääkiekkopeliä hyvän viinin kera. Oli oikein mukava päivä. Kun se oli vielä molemmilla vapaapäivä.
Kunpa tuota vapaata olisi enemmän, mutta eipä kai sitä työssäkäyvällä kovin paljoa ole... Ellei lottovoittoa saa :) Niinpä...
Mieheni totesikin tänään, että juuri nyt voisi olla todella hyvä päästä viikoksi jonnekin ihan kahdestaan... Olisi kyllä, mutta kun se ei taida olla mahdollista kun pitää lapsia kouluun huolehtia, eikä itsellä ole lomaakaan nyt. Saattaisihan sitä kyllä palkatonta saada - riippuisi varmaan ihan pomon mielialasta... Mutta onneksi sentään kohta on koko perheen hiihtolomareissu edessä. Sekin on parempi kun ei lomaa ollenkaan. Täytyy vaan ottaa useammin "omalomaa" viikonlopuksi, viedä lapset vaikka mummolaan.
Eilen ja tänään olen siis ollut jälleen hyvällä ja valoisalla mielellä. Toivotaan, että suunta säilyy samana...

Huomista jo odottaen

Niin... Ihan konkreettisestikin odotan jo huomista ja uutta käyntiämme terapeuteilla. Ne on olleet niin hyviä ja hedelmällisiä käyntejä.
Mutta myös "huomista" eli tulevaa odotan jo... Haluaisin nyt äkkiä selvitä tämän hankalan olon ja alkuvaiheen yli, kohti mukavampaa oloa niin ettei enää ahdistaisi... No, ei toki enää niin paljoa ahdistakaan kuin aluksi, muttei vielä olla selvillä vesillä sen suhteen.
Kysyin mieheltäni tässä eilen, että miten hän näkee meidät 5 vuoden kuluttua. Yhdessä kuulema näkee :)
Olihan se mukava kuulla. Itsekin haluaisin meidät yhdessä ja onnellisina silloin nähdä. Mutta sen edellytyksenä on oikeastaan vain ja ainoastaa se, että tämä toinen nainen on todella pois kuvioista. Eihän mieheni voi olla onnellinen kanssani jos ajattelee jotain toista...
Paljon olen kysellyt miten vaikeaa oli jättää hänet, miten paljon ikävöi yms... Oli kuulema jonkin verran vaikeaa mutta ikävöiminen olisi vähentymään päin. Hyvä niin!

Minä toivon tällä hetkellä eniten, ettei tämä toinen nainen nyt rupea minua viesteillä härnäämään. Se auheuttaisi todennäköisesti takapakkia oloon ja eloon... Mutta jospa se oli häneltäkin vain lapsellinen kertateko - toivotaan niin. Mutta nyt jo itseä alkaa naurattamaan hänen lapsellisuutensa. Ärsyttäähän se myös kun haukutaan, muttei enää niin paljoa. Olen ollut vastaamatta ja olen jatkossakin. Siinäpähän ihmettelee miksen vastaa...

Mutta olo on ollut eilen ja tänään parempi. Äsken kävin vielä ystävän kanssa maailmanparannuslenkillä. Oli mukavaa! Nämä hetket on niin tarpeellisia kun saa nurista ja purpattaa kaiken...

Läheisyyttä oikein janoan tällä hetkellä. Sitä lämmintä kainaloa, tuttua tuoksua. Halia ja pusua. Olen kyllä aina läheisyyttä kaivannut, mutta nyt se on jotenkin saanut vielä suuremman merkityksen. Mieheni ei vaan ehkä pysty niitä huonoina päivinäni tarpeeksi antamaan. Se huono päiväni vaikuttaa häneen "sulkeutumisena", ettei hän pysty läheisyyteen samalla lailla kuin hyvinä hetkinä. Tähän toki toivon parannusta, että löydämme kultaisen keskitien joka olisi molemmille passeli - ei ehkä niin paljon kuin mitä minä kaipaan, muttei niin vähän kuin mieheni pystyy sillä hetkellä antamaan. Se läheisyys vaan saa huononkin päivän paremmaksi. Milläköhän saisin mieheni sen huomaamaan?

*huokaus*

Viikonloppu oli vaikea. Minuun koski ja minua loukkasi. Minä vain itkin 2 päivää. Keskusteltiin asioista ja se helpotti. Sunnuntaina sain itseni ulos pakkaseen ja se helpotti. Tulin kotiin paljon paremmalla mielellä ja eilen olo olikin ihan jees. Mutta sitten, tänä aamuna odotti niin p***a ylläri, kun tältä toiselta naiselta oli tullu mulle sellainen viesti missä minua nimitellään noloksi - asiassa josta hän ei tiedä mitään... (ellei mieheni ole kertonut ja hän sanoo ettei ole). Lisäksi lähetti terveisiä miehelleni hymiön kera ja kuulema haukkuu minua idiootiksi yhdellä palstalla. Kylläpä alkoi aamu hienosti ja samaa rataa on sitten sujunut. Epäilykset vellovat, oksettaa, itkettää ja suututtaa. Tekisi mieleni vastata samalla mitalla takaisin (ja ehkä vähän enemmänkin!!!!), mutta ehkä minä nyt vain nielen tämän sonnan enkä alennu samaan...??? Onpa jopa tullut mieleeni, että onko hän noin huono häviäjä kun mieheni ei jättänytkään (taaskaan) minua. Haluaako hän vaan kiusata ja lyödä kiilaa väliimme, vai mikä tämä juttu nyt mahtoi olla? Minä en ole ollut yhteydessä häneen (paitsi sinä yönä kun asia paljastui) enkä ole, minulla ei ole siihen mitään tarvetta. Olkoon hän säälittävä ja nolo viesteineen kaikkineen!

Aaltoliikettä

No voihan pökäle :) Kirjoitin juuri piiiiitkät pätkät ja se häipyi jonnekin bittiavaruuteen... Uusi yritys - joskin ehkä hieman lyhyempänä...

Melkoista aaltoilua on tämä tunnevuoristorata ollut... Mutta se kai kuulunee asiaan? Viime päivät on olleet hyviä. Olo on luottavaisempi ja iloisempi. Päätös yhdessä jatkamisesta on tehty ja se vahvistuu hetki hetkeltä ja tuntuu aina vaan oikeammalta. Siihen on saatu hienosti apua ja ohjeita myös parisuhdeterapeutin luota. Sieltä on saatu kyllä koko rahan edestä apua, neuvoja, pohdittavaa ja tehtäviä. Vaikka on käyty vasta 2 kertaa. Kolmas käynti varattu. Myös lapsenvahti pyydettiin ja ilmoittauduttiin keväällä olevalle parisuhdekurssille.
Minä olen varma, että tuota miestä rakastan. Mutta kynnysmattona en rupea olemaan. Sen suhteen toiseen tulee olla nyt loppu ja sitten puretaan suhteemme huterat perustukset ja rakennetaan tilalle uudet ja vahvat.

Puhuttu on. Ja se on niin parantavaa. Samoin läheisyys ja hellyys. Halaus ihan arkisessa tilanteessa saa kummasti päivän paremmaksi. Minusta oli niin hienoa kuulla, kun mieheni tässä taannoin kertoi miltä hänestä tuntui kun soitin silloin kun hän jäi kiinni. Miltä olin kuullostanut puhelimessa ja miltä se hänestä tuntui. Se kertoo minulle, että hän uskaltaa kertoa tunteistaan. Toki toivoisin, että hän yhtälailla uskaltaa kertoa jos hänellä on paha päivä tai tämä toinen nainen ajatteluttaa enemmän tai minä olen tehnyt jotain joka häntä loukkaa tms... Tokihan se sattuu, mutta vain siten pystyn saamaan lisää luottamusta siihen että myös negatiivisista ja huonoista asioista uskalletaan puhua. Ettei minun tarvitse arvailla ja kysellä. Kuten viime käynnillä terapeutti sanoi, että se on raakaa vastuunottoa suhteesta - sanoa ne "huonotkin" asiat heti, ettei ne jää sisään kasvamaan...

Tokihan minun aatoksissa vielä pyörii, et onhan se yhteydenpito varmasti lopetettu ja sitä usein mieheltäni kyselenkin. Mutta sekin kai kuuluu, ainakin hetken, asiaan...? Mutta itse koen sen jo hieman vähentyneen. Se ei ole niin akuuttina ajatuksissani enää koko aikaa.

Meillä on ollut hienoja iltoja tässä kotosalla. Mukavia tunnelmaltaan. On tehty hyvää ruokaa, hierottu ym pientä. Koko porukalla käytiin myös syömässä. Pitää vaan lisätä näitä yhteisiä juttuja. Yhdistäviä juttuja. Toivottavasti suunta jatkuu tästä ylöspäin!

Musta ilta

Eilen minulla oli todella musta päivä ja ilta. Taisi olla liikaa aikaa miettiä asioita. Päässäni ei ollut juuri mitään positiivista ja ajatukset kulkivat vain yhtä rataa. Sitä kuinka mieheni pystyi siihen jälleen... Miten paljon ihania ominaisuuksia on tässä toisessa naisessa (ja minusta niitä ei löydy kaivamallakaan)... Minua rupesi oikein kuvottamaan se seksin määrä ja laatu siellä. Etenkin kun luulin että sitä on täällä kotona ollut riittävästi ja laatukin on ollut hyvä... Siis oloni oli todella kurja eilen. Miten nämä aatokset voivatkaan pudota tällaiseen kuoppaan josta ei ole ylöspääsyä? Ainakaan kovin helppoa sellaista.
Mistä voin tietää, että mieheni oikeasti haluaa minut, ellei pysty nimeämään niin arvostettavia ja hienoja asioita minussa? Tuntuu ettei hän myöskään tällä hetkellä halua minua, tai sitten hän ei uskalla sitä näyttää. Vaan enpä tiedä itsekään kuinka siinä tilanteessa reagoisin...

Miten tämä elämä on näin vaikeaa? Mitä pahaa olen tehnyt tämän ansaitakseni. Miksi juuri minun mieheni piti olla se petturi joista lehdissä kirjoitetaan? En minä sellaista halunnut (tuskin kyllä kukaan mukaan). Miten helppoa olisi nyt suoda itselleenkin se kokeilu, että mitä muuta voisi olla tarjolla. Olisiko parempaa vai huonompaa? Minä vaan kun edelleen olen sitä mieltä ettei se ruoho ole vihreämpää siellä aidan takana vaikka se hetkellisesti siltä tuntuisikin. Ehkä tästä kuopasta noustaan. Toivoisin kyllä rutkasti tukea ja kannustusta mieheltäni, siltä joka minut sinne pudotti. Nyt olisi tilaisuus näyttää tunteet ja sen mitä hän sanoo haluavansa, jos hän kerran on tosissaan. Vuosi sitten asetelma oli minusta se, että minä näytin tunteeni ja pitkälti minä olin se joka piti hommaa kasassa. Ainakin itsestä siltä tuntui. Nyt olisi hyvä hetki mieheni olla se vahvempi. Se, jonka jokaisessa teossa ja sanassa paistaa läpi se halu olla minun kanssani ja perheen yhdessä pysyminen. Nyt olisi hyvä hetki jolloin näyttää ne tunteet, tunteet minua kohtaan. Vain niillä minä uskon huomiseen, vain niiden avulla hän voi vakuuttaa minut halustaan olla kanssani...