Niin se vaan on kesäkuukin jo kulkenut jonkin matkaa... Koululaisella alkoi loma. Ja äiti tietysti itkeä tirautti kevätjuhlassa. Pakkaaminen on kovassa vauhdissa, kun muuttoauto seisoo pihassa vajaan viikon kuluttua. Kovasti jo odotamme uutta kotia, uutta alkua. Jos nyt niin voi sanoa.
Toki äitinä käyn läpi kovia omantunnon tuskia siitä, että riistämme lapsiltamme nämä tutut kaverit ja kuviot. Mutta onneksi lapset sopeutuvat nopeasti. Mutta silti...
Luottamustani testattiin tässä taannoin, ja totesin, ettei se vielä kauhean vahva ole, mutta vahvempi kuin joku aika sitten... Mutta vaatii vielä rutkasti ennen palautumista ennalleen, siihen ettei tarvitse epäillä vaan voi vaan luottaa!!!
Miehelläni oli poikaporukalla läksiäiset. Onneksi menivät yhdelle mökille eikä aikomuskaan ollut kaupunkiin, paikkaan jossa olisi ollut mahdollista törmätä tähän toiseen... Mieheni tuli melkoisesa tuiskeessa kotiin, en ihan hetkeen sellaisessa kunnossa ole häntä nähnyt. Minun sydämenihän muljahti välittömästi silloin yöllä, että onko nyt jotain sattunut. Onko kontrolli pettänyt ja onko vaikka soiteltu tms? Käteni vapisivat ja sydämeni hakkasi. Vastausta en oikein yöllä saanut (johtuen kovista promilleista), joten se pisti pelottamaan entisestään... Oloni oli aivan kauhea kun itketti ja pelotti. Mutta onneksemme saimme puhuttua seuraavana päivänä. Tokihan minä vähän möksähdin siitä, missä kunnossa tultiin kotiin, kun aikuisella miehellä vähän karkaa mopo käsistä. Noh, onhan se karannut joskus itseltäkin, muttei sillon kun olen luvannut seuraavana päivänä olla kondiksessa... Meillä mieheni oli luvannut ottaa iisisti kun tiesi minulla olevan menoa seuraavana päivänä. Sen takiahan minua sitten kunto ärsyttikin.
Vaan miten lohduttavaa oli sitten lopulta kuulla, ettei mieheni ollut edes ajatellut ottavansa yhteyttä tähän toiseen. Eikä muutenkaan ollut edes humalapäissään ajatellut häntä... JEE! Ehkä me sitten olemme sen suhteen voiton puolella, sen ettei minun tarvitse pelätä mieheni ajattelevan häntä ainakaan kovin usein enää. Nyt vaan pitäisi minunkin saada tämä nainen pois mielestäni häiritsemästä ja keskittyä meihin! Sillä minä tunnustan vieläkin miettiväni häntä, ehkä ihan liikaa. Ja niinä huonoimpina hetkinä se sitten näkyy ja kuuluu. Mutta kun jollain lailla on vieläkin pieni pelko, että jos jotain vielä tässä muuton kynnyksellä paljastuu... Ihan tyhmä pelko ainakin sen suhteen, ettei mieheni ole antanut siihen mitään aihetta, vaan tämä johtuu ihan minun pääkopastani...
Mutta nyt keskityn muuttoon ja sitten lupaan keskittää ajatukseni minuun ja meihin, meidän perheeseen ja meidän uuteen alkuumme.
