Veneilyä

Tässä syksyn kynnyksellä mieheni päätti uudistaa venemallimme. Pikku busterimme sai väistyä ht-veneen tieltä... Nyt parin koeajon jälkeen voin todeta, että oli viisas päätös.

Veneily on ollut tänä kesänä (kuten jo vuosi sittenkin) sellainen yhteinen juttu ja olemme tehneet mahtavia retkiä perheen kera. Ja mummolassa ollessamme pääsimme ihan kaksin iltakalaankin. Minä en ole mitenkään siitä kalastuksesta innostunut, mutta mukavahan tuolla oli mukana olla venettä ohjaamassa. Sai vähän yhteistä aikaa. Nyt pitäisi vaan keksiä talveksi jotain kivaa, yhteistä tekemistä, sillä veneilykausi lähestyy jo kovin uhkaavasti loppuaan...

Viikon päästä jännitänkin jo kovasti uuteen työpaikkaan siirtymistä. Toisaalta odotan sitä. Siellä kun saan vastuuta oikeasti. Nykyisessä paikassa minua kun ei ole arvostettu kovin hyvin enkä ole saanut tehtäviä joita alani koulutuksella yleensä tehdään... Kiva paikka nykyinen mutta tuo tehtävien puuttuminen on viime aikoina kyllä ruvennut syömään naista. Jännityksellä uutta kohti siis.

Loma tuli ja meni

No niin se vaan loma tuli, oli ja meni. Miten se aina meneekin ihan liian nopeaan? Minulla tosin olikin vain 3 viikkoa ja siitä 2 saimme olla koko perhe lomailemassa. Emme suunnitelleet mitään isoja reissuja tms. Olimme vain mökillä ja latasimme akkuja auringosta nauttien. Ja täytyy todeta, että tuollainen loma on paras loma. Viihdyimme kaikki, myös lapset!

Nyt onkin sitten ollut vaikeaa käynnistellä arkea. Väsymys iskee muka heti päälle, etenkin kun säätkin muuttuivat hieman harmaiksi ja sateisiksi. Koulujen alkua odotellaan vielä viikko mutta lasten (ja omat) harrastukset jo pyörii. Siitä se rumba taas käynnistyy.

Työrintamalla onkin uutta. Tai on tulossa. Lomalla minä sain itselleni vakituisen työpaikan toisen firman leivistä ja vaihdan siis työpaikkaa tässä syksyn kuluessa. Mikä onnenpotku!!! Miten minusta alkaa tuntumaan että "oli tarkoitus" että muutamme tänne ja jätimme kaiken entisen...

Vietimme myös taannoin 10-vuotishääpäivää! Niin se vain on, että mennyt tragedia ei suistanut meitä raiteilta vaan saimme tuonkin päivän juhlia. Kävimme ulkona syömässä hyvin ja hieman terassilla istuskelemassa. Ja seuraavana aamuna vielä brunssilla kaupungilla. Mitä luksusta!!! Lahjaksi sain tatuointiin lahjakortin. Jee!!! Olen sitä jo monta vuotta suunnitellut ja nyt on sitten aika toimia. Tammikuussa lähdemme vielä koko perheen voimin etelän lämpöön juhlistamaan kuluneita vuosia.

Elossa ollaan

Ja voi miten aika rientää. Asiaa olisi mutta kun ei ehdi kirjoittelemaan... Kaikki hyvin.

Vuosi -siis mitä. Jo VUOSI!!!!- kulunut kodin muutosta. Puhuimme juuri vastottain, että meillä on ollut hyvä vuosi. Muutto kannatti. Suhteemme voi hyvin, yhteistä tekemistä toki voisi aina olla enemmän, mutta kun tämä arki on vaan niin kuluttavaa.

Miksei nuo päättäjät voisi yhtään helpottaa tavan työssäkäyjän arkea vaikka hieman lyhyemmällä työviikolla ja pikkaisen paremmilla lomilla. Sellaisilla asioilla joista me saamme voimaa ja jotka vaikuttavat meidän hyvinvointiin. Saataisiinko näin niitä työuriakin pidennettyä?? Kun ollaan tyytyväisiä niin jaksettaisiin pidempään...

Arkeemme on astunut puhuminen. Ei aina niin kovin syvällisiä juttuja, eikä tunteista, mutta huomaamme juttelevamme ja kommunikoivamme huomattavasti enemmän ja paremmin kuin pahimpina aikoina ennenkö pettäminen alkoi ja paljastui... Me emme juurikaan riitele. Toki jotain pientä nokkapokkaa on ollut (ja varmaan aika ajoin jatkossakin on - lienee kuuluu asiaan???) mutta ne on osattu pikimmiten puhua auki. Hellyyttä ja läheisyyttä on. Toki aina senkin määrää voi lisätä, sitä kun ei ole koskaan liikaa, Eikä kammarinkaan puolella ole valittamista :) Rakkaus on läsnä ja toivottavasti muistamme tarpeeksi usein toisillemme siitä kertoa tai sen ilmaista.

Itse pettäminen on painunut taka-alalle. Hiljalleen. Kunnes nyt yhtäkkiä huomaan, ettei se olekaan ajatuksissani läsnä enää juurikaan. Toki joskus joku ohjelma, lausahdus tms saa aikaan pienen välähdyksen, muttei enää niin että olo heittäisi häränpyllyä. Joskus on tullut mieleen jotain mistä on vielä keskusteltu. Minusta kun niistä pitää keskustella aina kun siltä tuntuu, vaikka miten olisi jo aikaa kulunut. Mutta jutut on sujuneet hyvässä hengessä, silloin harvoin kun niitä nyt on enää edes ollut.

Toki myönnän, että mieheni teko edelleen satuttaa minua jos jään sitä ajattelemaan. Mutta onneksi se on historiaa eikä sitä tarvitse ajatella. Olemme aika hyvin käsitelleet asiat auki ja se helpottaa. Ei ole salaisuuksia joita pitäisi arvuutella ja miettiä.

Perheen yhteiset hetket ovat arvokkaita ja hienoja. Milloin minkäkinlaista makkaranpaistoreissua on tehty. Lapset kasvavat silmissä, nuorempikin jo eskari-ikäinen. Voi mahdotonta. Kohta vissiin ensimmäisiä rippijuhlia jo järjestellään... Tällä vauhdilla.

Pääsiäisenä sain pysäyttävän uutisen. Esikoisen luokkakaverin äiti (nuorempi kuin minä, hieman yli 30 v) kuoli aivan yllättäen perheen lomamatkalla. Se pysäytti. Miksi. Jos jumala on olemassa miksi hän sallii tällaisen. Mikä tarkoitus on sillä, että 2 pieneltä lapselta viedään äiti. Kun vanhainkodit pullistelevat iäkkäitä jotka jo toivoisivat pääsevänsä pois. Minä kuulkaa itkin monta päivää. Vaikkei edes hyvin tunnettu. En oikein pystynyt kohtaamaan hänen miestään ja mietin, että pystyisinköhän siihen vieläkään itkemättä.

Mutta se laittoi minut miettimään elämää ja sen tarkoitusta. Ja muistutti siitä, että jokaisesta päivästä läheistensä kanssa täytyy nauttia!!! Mutta vaikka tämänkin tiedostaa niin miksi sitä sitten niin helposti tiuskii ja natisee väsyneenä... Voi kunpa osaisikin olla harmoonisesti ja kauniisti. Osaisi sanoa asiat nätisti, pyytäen. Ei tiuskien ja komentaen. Koskaan kun et tiedä milloin lähdön hetki itse kullakin on...

Mutta ihanaa ja lämmintä juhannusta!!!

PS. Mitäs teille arvon kanssakulkijani kuuluu???

Parisuhdekurssilla

Käytiin viikonloppukurssilla parisuhteen hoitamiseksi. Vuosi sitten olimme samaisessa paikassa kursseilemassa. Silloin oli tilanne akuutimpi, nyt vuotta myöhemmin huomasi että olemme saavuttaneet niin paljon. Vaikka edelleen samoista asioista osittain puhuimme, niin mieli oli kuitenkin hyvä ja joissain asioissa on tullut parannusta ja paljonkin. Mieli oli hyvä ja kurssilta lähti jälleen mukaamme paljon. Olo on hyvä ja parisuhdekin tuntuu oikealle. Työtä on tehtävä edelleen aktiivisesti mutta puoliso on se oikea. ENsi vuodeksi suunnittelimme jo uutta parisuhteen "huoltoa" kurssin merkeissä.

Ajallahan on oikein siivet

Mitä?? Vastahan se oli joulu ja nyt on jo helmikuu lopuillaan. Pakkasta ja lunta on riittänyt, vuoroviikoin. Nytkin, heti kun alkoi lauhtumaan niin rupesi satelemaan lunta.

Parisuhde voi hyvin. Viimeaikoina on tosin ollut taas se "väljähtyneempi" kausi, mutta silti on läheisyyttä ja yhdessäoloa. Onhan sitä pientä jupinaakin välillä ollut, mutta aika pian puhutaan ne auki eikä kökköolo jää päälle vaan homma jatkuu. Toivottavasti kaikki jupinat on opiksi jatkoa ajatellen.

Taannoin saimme nauttia viikonlopun kaksin, kun lapset olivat mummon kanssa reissussa. Kylläpä teki hyvää! Näitä pitäisi vaan järjestää huomattavasti useammin, pari kertaa vuoteen ei ihan riitä. Mutta johan sitä odotellaan kovasti parisuhdekurssiviikonloppua... Sitä ennen on vielä koko perheen yhteinen hiihtolomaviikko, joka suuntautuu pohjoiseen! Vähänkö kivaa.

Työrintamalla on vilkasta, sain jatkaa samassa paikassa ja pesti jatkuu ainakin kesän yli. Toki toivon, että jatkuisi siitäkin eteenpäin, mutta aika näyttää. Tiedän kyllä muutamien työtovereiden kohdalla elämänmuutoksista, jotka saattavat vaikuttaa minun työni jatkumiseen... Mutta ei nyt vielä ennakoida. Katsellaan. Kesää ja lämmintä jo kaipaisi. Vaikka pidän talvestakin niin välillä tänä vuonna on vähän liikaa talvea :)