sunnuntai 28. elokuuta 2011

Veneilyä

Tässä syksyn kynnyksellä mieheni päätti uudistaa venemallimme. Pikku busterimme sai väistyä ht-veneen tieltä... Nyt parin koeajon jälkeen voin todeta, että oli viisas päätös.
Veneily on ollut tänä kesänä (kuten jo vuosi sittenkin) sellainen yhteinen juttu ja olemme tehneet mahtavia retkiä perheen kera. Ja mummolassa ollessamme pääsimme ihan kaksin iltakalaankin. Minä en ole mitenkään siitä kalastuksesta innostunut, mutta mukavahan tuolla oli mukana olla venettä ohjaamassa. Sai vähän yhteistä aikaa. Nyt pitäisi vaan keksiä talveksi jotain kivaa, yhteistä tekemistä, sillä veneilykausi lähestyy jo kovin uhkaavasti loppuaan...

Viikon päästä jännitänkin jo kovasti uuteen työpaikkaan siirtymistä. Toisaalta odotan sitä. Siellä kun saan vastuuta oikeasti. Nykyisessä paikassa minua kun ei ole arvostettu kovin hyvin enkä ole saanut tehtäviä joita alani koulutuksella yleensä tehdään... Kiva paikka nykyinen mutta tuo tehtävien puuttuminen on viime aikoina kyllä ruvennut syömään naista. Jännityksellä uutta kohti siis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti