Halojatahalloo. Langoilla taasen. Hellettä on riittänyt ihan tuskastumiseen asti. Jatkuvasti vaan hiottaa ja ilma on ihan liian kosteaa. Yhtään kunnon sadetta/ukkosta, joka virkistäisi ei ole viikkokausiin näkynyt. Kylläpä nämä kelit syö naista, etenkin kun pitää se 8 tuntia päivässä töissä kärvistellä (jossa ei edes ilmastointi ole riittävä). Illalla on sitten niin puhki kuumuuden takia, ettei kotihommat, lenkkeily tai oikein mikään muukaan jaksa kiinnostaa. Ilmalämpöpumppu tänne kotiin ois kyllä saatava. Edes ensi kesäksi. Eihän tätä vaan jaksa.
Niin vain saatiin muutto kunnialla tehtyä ja vieläpä ilman riitoja. Siitä suuri hatunnosto meille. Vaan rankkaa se oli ja molemmat olimme aika puhki. Joskus tuntuu, että itse en ole vieläkään riittävästi palautunut urakasta. Muutamia laatikoita on edelleen purkamatta, mutta ne on niitä jotka seisovat yli puoli vuotta varastossa... Joten niillä tuskin on kiirettä???
Mutta ISO kiitos tavaroiden paikoilleen laittamisesta kuuluu kyllä ihanalle miehelleni, joka on reippaasti laatikon toisensa jälkeen purkanut, minun käydessä töissä. Saimme myös tapetoitua pari seinää, eikä sekään jäänyt roikkumaan "sitten joskus" tehtäväksi. Nyt voi laitella taulutkin paikoilleen. Saunan ovet odottavat vaihtajaansa, mutta niillä ei ole mikään tulenpalava kiire. Ehtii vaikka talvella.
Työt aloitin jo viikon päästä muutosta. Mukavaa on ollut. Aikansahan se ottaa, että pääsee "kuvioihin" mukaan ja tutustuu porukoihin. Mutta paikka ja ihmiset ainakin tuntuvat kivoilta. Ja kovasti toivon, että työt jatkuisivat... Mutta sen näyttää aika. Tätyy tosin sanoa, että onhan tämä rankkaakin ollut. Uusi koti, uusi työ, uusi ympäristö, helle ja kaikki tämä ilman lomaa... Loma kun meni pakatessa, muuttaessa ja purkaessa. Vielä kun muu perhe lomailee about 2 kuukautta ja itse vaan raadat töissä. Rankkaa on, mutta josko sitä lomaa sitten ensi kesänä jostain saisi. Tai ellei työt jatku niin sittenhän sitä on enemmänkin tarjolla talvella...
Vaan loppuu ne pian pitkätkin lomat ja arki alkaa niin miehellä kuin lapsillakin. Saas nähdä miten nuoremman hoitoonmeno sujuu... Millainen itku mahtaa ensimmäisinä aamuina olla vierassa paikassa. Vaikka onhan hän käynyt siellä jo tutustumassa, mutta...
Lapset tuntuvat viihtyvän. Etenkin kun pääsevät itse kavereille ja kioskille. Eli uusia kavereita on jo saatu ja varmaan lisää tulee koulun ja hoidon alkamisen myötä.
Myös me viihdymme. Koti on ihana ja juuri meidän oloinen. Sijainti mukava. Myös isomman veneen hommasimme. Olipas aika mukava retki sillä viime viikolla. Menimme läheiseen saareen eväs- ja kalaretkelle. Koirat mukana. Kaikki nauttivat ja tunnelma oli mahtava. Uusia reissuja odotellessa...
Vieraita on käynyt läheltä ja kaukaa. Mukava on ollut nähdä kavereita ja sukulaisia. Esitellä kotia ja turista niitänäitä. Toivotaan, ettei kyläilyt loppuneet yhteen kertaan, vaan kaikki haluavat tulla toistekin... Itse kun en ole vielä uusia kavereita löytänyt, niin "vanhoja" sellaisia on todella mahtavaa nähdä. Ei siis tarvitse yksin kotona nököttää. Olisi kyllä kiva täältäkin joku löytää, olis kiva ihan vaan pistäytyä aina joskus kahvilla tms. Mutta kai se näin vanhemmalla iällä vähän kauemmin kestää, se kavereiden löytäminen.
Tässä taannoin istuimme mieheni kanssa illalla terassillamme viinilasien kera ja jutustelimme niitä näitä. Ja tulimme siihen tulokseen, että tämä muutto oli meille se oikea ratkaisu ja olimme molemmat erittäin tyytyväisiä siihen, että harppasimme ;D
Tuntuu, että välimme ovat vaan parantuneet ja hengittäminen tavallaan helpottunut, kun tämä kolmas ei ole enää samalla paikkakunnalla. Minun mielessäni ei pyöri joka kerta miehen kalaan lähtiessä, että lähteeköhän se nyt varmasti kalaan... Vaan voin ajatella hänen menevän kalaan.
Vaikka käyhän ne asiat vielä mielessä aika ajoin, mutta vähemmän ja laimeampina. Välillä on hieman hankalampia päiviä kuten tällä viikolla. Sain aikaan mojovan kinastelun ihan turhasta (tai lähes turhasta). Saimme kuitenkin juteltua. Tosin minua nolotti vielä seuraavanakin päivänä kaikki ne turhat jurputukset ja mieli oli apea. Mutta oli kiva kuulla ettei tällainen saa miestäni katumaan päätöstään jäädä. Olen sitä jotenkin pelännyt, että jos hän aina riidan päätteeksi kiroaa mielessään, että pitikin jäädä... Ei kiroa. Ja sanoo rakastavansa. Minua. Ja minä rakastan häntä!
