Halojatahalloo. Langoilla taasen. Hellettä on riittänyt ihan tuskastumiseen asti. Jatkuvasti vaan hiottaa ja ilma on ihan liian kosteaa. Yhtään kunnon sadetta/ukkosta, joka virkistäisi ei ole viikkokausiin näkynyt. Kylläpä nämä kelit syö naista, etenkin kun pitää se 8 tuntia päivässä töissä kärvistellä (jossa ei edes ilmastointi ole riittävä). Illalla on sitten niin puhki kuumuuden takia, ettei kotihommat, lenkkeily tai oikein mikään muukaan jaksa kiinnostaa. Ilmalämpöpumppu tänne kotiin ois kyllä saatava. Edes ensi kesäksi. Eihän tätä vaan jaksa.
Niin vain saatiin muutto kunnialla tehtyä ja vieläpä ilman riitoja. Siitä suuri hatunnosto meille. Vaan rankkaa se oli ja molemmat olimme aika puhki. Joskus tuntuu, että itse en ole vieläkään riittävästi palautunut urakasta. Muutamia laatikoita on edelleen purkamatta, mutta ne on niitä jotka seisovat yli puoli vuotta varastossa... Joten niillä tuskin on kiirettä???
Mutta ISO kiitos tavaroiden paikoilleen laittamisesta kuuluu kyllä ihanalle miehelleni, joka on reippaasti laatikon toisensa jälkeen purkanut, minun käydessä töissä. Saimme myös tapetoitua pari seinää, eikä sekään jäänyt roikkumaan "sitten joskus" tehtäväksi. Nyt voi laitella taulutkin paikoilleen. Saunan ovet odottavat vaihtajaansa, mutta niillä ei ole mikään tulenpalava kiire. Ehtii vaikka talvella.
Työt aloitin jo viikon päästä muutosta. Mukavaa on ollut. Aikansahan se ottaa, että pääsee "kuvioihin" mukaan ja tutustuu porukoihin. Mutta paikka ja ihmiset ainakin tuntuvat kivoilta. Ja kovasti toivon, että työt jatkuisivat... Mutta sen näyttää aika. Tätyy tosin sanoa, että onhan tämä rankkaakin ollut. Uusi koti, uusi työ, uusi ympäristö, helle ja kaikki tämä ilman lomaa... Loma kun meni pakatessa, muuttaessa ja purkaessa. Vielä kun muu perhe lomailee about 2 kuukautta ja itse vaan raadat töissä. Rankkaa on, mutta josko sitä lomaa sitten ensi kesänä jostain saisi. Tai ellei työt jatku niin sittenhän sitä on enemmänkin tarjolla talvella...
Vaan loppuu ne pian pitkätkin lomat ja arki alkaa niin miehellä kuin lapsillakin. Saas nähdä miten nuoremman hoitoonmeno sujuu... Millainen itku mahtaa ensimmäisinä aamuina olla vierassa paikassa. Vaikka onhan hän käynyt siellä jo tutustumassa, mutta...
Lapset tuntuvat viihtyvän. Etenkin kun pääsevät itse kavereille ja kioskille. Eli uusia kavereita on jo saatu ja varmaan lisää tulee koulun ja hoidon alkamisen myötä.
Myös me viihdymme. Koti on ihana ja juuri meidän oloinen. Sijainti mukava. Myös isomman veneen hommasimme. Olipas aika mukava retki sillä viime viikolla. Menimme läheiseen saareen eväs- ja kalaretkelle. Koirat mukana. Kaikki nauttivat ja tunnelma oli mahtava. Uusia reissuja odotellessa...
Vieraita on käynyt läheltä ja kaukaa. Mukava on ollut nähdä kavereita ja sukulaisia. Esitellä kotia ja turista niitänäitä. Toivotaan, ettei kyläilyt loppuneet yhteen kertaan, vaan kaikki haluavat tulla toistekin... Itse kun en ole vielä uusia kavereita löytänyt, niin "vanhoja" sellaisia on todella mahtavaa nähdä. Ei siis tarvitse yksin kotona nököttää. Olisi kyllä kiva täältäkin joku löytää, olis kiva ihan vaan pistäytyä aina joskus kahvilla tms. Mutta kai se näin vanhemmalla iällä vähän kauemmin kestää, se kavereiden löytäminen.
Tässä taannoin istuimme mieheni kanssa illalla terassillamme viinilasien kera ja jutustelimme niitä näitä. Ja tulimme siihen tulokseen, että tämä muutto oli meille se oikea ratkaisu ja olimme molemmat erittäin tyytyväisiä siihen, että harppasimme ;D
Tuntuu, että välimme ovat vaan parantuneet ja hengittäminen tavallaan helpottunut, kun tämä kolmas ei ole enää samalla paikkakunnalla. Minun mielessäni ei pyöri joka kerta miehen kalaan lähtiessä, että lähteeköhän se nyt varmasti kalaan... Vaan voin ajatella hänen menevän kalaan.
Vaikka käyhän ne asiat vielä mielessä aika ajoin, mutta vähemmän ja laimeampina. Välillä on hieman hankalampia päiviä kuten tällä viikolla. Sain aikaan mojovan kinastelun ihan turhasta (tai lähes turhasta). Saimme kuitenkin juteltua. Tosin minua nolotti vielä seuraavanakin päivänä kaikki ne turhat jurputukset ja mieli oli apea. Mutta oli kiva kuulla ettei tällainen saa miestäni katumaan päätöstään jäädä. Olen sitä jotenkin pelännyt, että jos hän aina riidan päätteeksi kiroaa mielessään, että pitikin jäädä... Ei kiroa. Ja sanoo rakastavansa. Minua. Ja minä rakastan häntä!
HEI taas!
VastaaPoistaOlipa kiva lukea kesän menneen hyvin- aivan ihanaa!
Meidän tilanne on se, että mies asuu EDELLEEN kotona, en tosin enää käsitä miksi... lomalla on ollut ihan hyviäkin aikoja, mutta sitten on ollut hankalaakin. No, minä olen saanut hetkittäin itselleni voimia ja olen häntä pyytänyt nyt aktiivisesti lähtemään ja jopa etsinyt asuntoja. Toisaalta pieni, ehkä noin 10 % minusta vielä toivoo, että hän sanoisi minulle, että haluaa jäädä kotiin- sitä hän ei ole vieläkään sanonut, vaan miettii ja miettii...
Itse olen sitä mieltä, että nyt on oikeasti ratkaisujen aika, omat voimani eivät enää riitä ja koen, että itsetuntoni rapisee koko ajan.
Kesään on kuulunut kuitenkin myös jotain kivaa; aurinko on paistanut ja loma vastasi odotuksiin. Lapsetkin ovat olleet terveitä ja ihania omia itsejään kaikesta tästä kurjasta tilanteesta huolimatta. No, kyllä tämä tästä, vaikka melko koville on ottanut ja ihmettelen tätä pitkittymistä; miksi mies ei kerta kaikkiaan meinaa pystyä ratkaisuihin ja näyttää siltä,että se, mitä pelkäsin (että joudun itse tekemään ratkaisut) toteutuu nyt oikeasti. Reilua ei minusta ole se, että nyt olen ehkä lasten silmissä se syyllinen kun ajan isän pois, mutta toisaalta ei kai ihmisen, äidinkään, tarvitse kestää ihan kaikkea...
No, aurinkoista syksyä sinulle!
Hei vaan!
VastaaPoistaOnpa hankalaa. En kyllä enää ymmärrä minäkään miksei miehesi päätä. Jos haluaa jäädä, pitää se SANOA ja muutoin täytyy lähteä. Ei ole reilua sinua kohtaan vetkutella näin. Vai onko hän nyt vaan saamaton? Ei tiedä mitä tahtoo? Ehkä olisi parempi muuttaa erilleen sitä miettimään, ottaa etäisyyttä? Eikä todellakaan ole reilua, että sinä joutuisit ratkaisun tekemään. Mutta ellei hänestä siihen ole, niin sitten sinä vahvempana päätät hänen puolestaan, tavallaan. Ja ei, äidin ei todellakaan tarvitse kestää ihan kaikkea. Ei tässä tapauksessa.
Onneksi kesä on ollut komea, nyt vaan nokka kohti syksyä.
Voimia!
Hei! jmk66 lapset ovat yllättävän sopetuvaisia, mutta luultavasti olet oikeassa, että sinä olet silloin se "syntipukki" varsinkin kun lapset ovat vähän isompia ja osaavat haavoittaa sinua, mutta olen pahoillani, että joudut luultavasti tekemään sen ratkaisun, että saat oman itsesi tasapainoon. Kaunis Kulkuri: kiva lukea että elämäsi on alkanut sujua.
VastaaPoistaHei kaikille! Pistänpä minäkin taas lusikkani soppaan :). Kaunis Kulkuri, ihana kuulla että olette kotiutuneet ja kesä on mennyt mukavasti ja elonne on levollista, etenkin sinulla.
VastaaPoistaJMKK: Kyllä minustakin olisi ihan sinun oman jaksamisesi kannalta syytä tehdä ratkaisu, vaikka edes siten, että mies muuttaa omilleen mietiskelemään. Kyllä hänen aikuisena pitäisi sen verran ottaa vastuuta tilanteesta, että tekee päätöksiä.
Omasta tilanteestani sen verran, että meilläkin kesä on mennyt kivasti, ollaan oltu leppoisasti ja vietetty aikaa perheenä, ja jopa pieni reissu miehen kanssa kaksin. Elämä on ollut ihanan normaalia. Olen välillä aina kysellyt mieheltä, että miltä hänestä tuntuu ja mitä hän ajattelee menneistä. Vastaus on, että hän on iloinen, että olemme lähentyneet ja yrittää olla aktiivisesti ajattelematta mennyttä kevättä ja siihen liittyviä ikäviä asioita. Hän tuntee edelleen syyllisyyttä, mutta yrittää saada luottamuksen takaisin. Mielestäni hän onkin tehnyt paljon asioita, joilla osoittaa, että hän ainakin yrittää.
Yksi outo sattumus kävi, kun mies nyt opiskelee työn ohessa toisella paikkakunnalla ja on välillä päiviä pois kotoa sen vuoksi. Kurssilla on myös pari naista, ja hän kertoili tästä kurssista, sitten kysyin niistä naisista. Toisesta kertoi enemmän, toisesta ei juuri mitään. Kysyin sitten, että onko hän kiinnostunut näistä naisista - etenkin siitä, josta ei kertonut. Hän suuttui ihan kamalasti, ei oikeastaan ollenkaan ole suuttunut sillä tavalla minkään keskustelumme aikana, vaikka kyse oli itse pettämisestä. En ymmärtänyt ollenkaan hänen reaktiotaan. Yritin kysellä, että mistä moinen raivo. Hän sanoi, että kurssi on hänelle tärkeä ja hän haluaa opiskella siellä, että en saa "pilata sitäkin" sotkemalla tätä pettämisjupakkaa siihen.
No, tavallaan ymmärrän, että hän kenties yrittää päästä kaiken yli ja eteenpäin ja että muistuttamalla ikävistä asioista, hän voi loukkaantua. Mutta sitten tämä ko. nainen on tullut hänen FB-kaveriksi (muitakin opiskelukavereita siinä on), ja kuvista näin, että hän on tosi kaunis. Kaikki tuli taas pintaan ja yhdistettynä tuohon miehen ihme reagointiin, niin olin taas hetken ihan rikki, että alkaako kaikki taas. En tiedä, en haluaisi ajatella enää mitään tähän liittyvää.
Voiko mies olla ihan rehellinen vai onko sillä jotain vispilänkauppaa tämän naisen kanssa? Teilläkin kaikilla on ollut takaiskuja, miten niistä noustaan?
Hei Niina.
VastaaPoistaKiva kuulla sinustakin.
Tuossa oudossa tilanteessa ainakin minun hälytyskelloni soisivat ja kovaa, mutta olenkin niin epäluuloinen tapaus... :) Mutta jos sinua askarruttaa niin hän on velvollinen vastaamaan, vaikkei tähän kuvioon pettämistä liittyisikään. Ei siitä minusta pitäisi suuttua jos on puhtaat jauhot pussissa. Etenkin taustat tietäen luulisi oleva hänestäkin ymmärrettävää että kyselet.
Takaiskuista noustaan jos halutaan. Työtä se vaatiin ja joka kerta se on aina vaikeampaa, luottamus on joka kerran suuremman työn takana saavuttaa. Tahtoa vaatii molemmilta ja raakaa työtä asian hyväksi.
Toivotaan ettei miehelläsi ole mitään menossa ja saatte asian selväksi.
HEI kaikki!
VastaaPoistaKiitos rohkaisevista kommenteistanne! Olen itse samaa mieltä, että jokin ratkaisu tähän meidän tilanteeseen on tultava. Omat voimani alkavat olla vähissä kun asiat vain jatkuvat ja jatkuvat...
No, oudointa ehkä on se, että kun olen hyvin suoraan ja vahvasti sanonut miehelleni, että hänen pitää nyt lähteä niin tilanne onkin se, että hän EI haluakkaan lähteä, ei etsi asuntoa eikä ole muuttamassa pois. Hän on lähentynyt minua, huomioi , tekee kotona asioita ja viettää aikaa lasten ja minun kanssa...outoa! En tiedä, joutuiko hän nyt sen tosiasian eteen, että joutuu lähtemään kotoa jos vielä jatkaa suhdetta ja valitsi sitten näin.., vai mistä on kysymys. Hänen mielestään hänen ei tarvitse kertoa...no, nyt on mennyt vähän aikaa (1-2 viikkoa) ehkä rauhallisemmin, mutta eihän sitä tiedä. Mitään päätöksiä, sopimuksia tms. ei ole vielä tehty, mutta jotenkin näyttäisi siltä, että mies olisi tehnyt joitain ratkaisuja elämänsä osalta.
Itse olen ihmeissäni ja hämilläni. Olen tehnyt työtä yli puoli vuotta "hullun lailla" pelastaakseni parisuhteen ja perheen ja nyt kun luovutan alkaakin ehkä tapahtua niitä asioita, joita yritin. Onko kyseessä joku ihme kasvuprosessi , kapina vai mistä ihmeestä tässä on kaiken kaikkiaan kyse? Olen sitä mieltä, että koko juttu ei ole vain parisuhdekysymys, vaan kyseessä on myös miehen oma kasvuprosessi, tai ainakin näin luulen- en tiedä.
En toivo oikeastaan mitään, mutta olen vielä valmis katsomaan mitä tässä tapahtuu- olenhan "kitunut" jo niin pitkään, ettei muutama viikko enää tee katastrofia, mutta sen olen päättänyt, että pettämistä en todellakaan hyväksy enkä siedä.
Ja kiva kuulla, että teillä kaikilla Kaunis Kulkuri, Rikki ja Niina näyttäisi menevän elämässä nyt paremmin- HIENO JUTTU! Niinalle vielä ymmärrystä; näitä tilanteita sattuu ja molemmilta vaaditaan varmasti joustavuutta ja ymmärrystä. Ja tosiasia , jota näissä asioissa ryvettyneet ystäväni ovat kertoneet on kai se, että kun kerran on tullut pahasti petetyksi niin "merkkejä" kai tarkkailee aiempaa valppaammin ainakin jonkin aikaa, ja hyvä niin!
Hei!
VastaaPoistaKäytän nyt tätä Kauniin Kulkurin blogia häpeämättömästi hyväkseni keskustelussa, mutta teillä on fiksuja ja hyviä mielipiteitä ja kokemuksia, että haluaisin kuulla niitä :).
Tahtoisin tietää, että miten olette saaneet itsetuntonne kuntoon tämän kaiken jälkeen? Minua pelottaa, että vaivun masennukseen ja itsesääliin tässä syksyn tullen, kun mies on taas paljon pois ja ehdin ajatella vaikka mitä. Lisäksi tein tyhmästi ja kävin katsomassa sen toisen naisen Facebook-profiilia, ja siellä oli ties mitä bikinikuvia ym. Ja voin sanoa, että paremmalta näyttää kuin itse vastaavissa kuvissa. Nyt en saa enää pois mielestäni, että mitä mieheni ja hänen välillään on tapahtunut ja että näkeekö hän minussa mitään yms.
Miten pääsen tästä yli? Olo on tosi ahdistunut, ja hirvittää, että kun ilmat tästä synkkenevät ja illat pimenevät, niin en piristy enää ollenkaan. Tämä viikko on ollut tosi vaikea, itkettää vain koko ajan ja kaikki pyörii mielessä. Kuuluuko tällainen henkinen "notkahdus" tähän prosessiin? Miten teille on käynyt?
Hei Niina!
VastaaPoistaJa kiva kun hyödynnät tätäkin "kanavaa". Minä en ainakaan pahastu. Päinvastoin, on kiva kuulla ja jakaa kokemuksia.
Itsetunto. Se onkin paha paikka. Ja todellakin teit virheen kun menit hänen fb-sivuille... Mutta niin tein minäkin. Ja jäin oikein koukkuun, siellä piti notkua lukemassa unelmia miehestäni jne... Onneksi se helpotti kun hän laittoin sivunsa vain kavereille. Tai saattaahan hän edelleen kirjoitella mitä vain, mutta minä en niistä enää tiedä, un en pääse lukemaan (onneksi!)...
Mutta itsetunto on käynyt kuopassa. Eikä se niin vain palaudukaan. Se on varmaan omalla kohdalla ollutkin se vaikein pala. Etenkin kun vuosien saatossa on kilojakin tullut, enkä ole enää sama tyttö. Tosin en mikään missi ole ennenkään ollut, mutta... Tosin joskus edelleenkin vertaan mielessäni minua ja häntä, miten paljon parempi kroppa hänellä on yms... Mutta ehkä tämäkin on helpottanut päivä-viikko-kuukausi kerrallaan. Mutta aikaa se ottaa ennenkö osaan luottaa siihen että minä olen kaunis (omalla tavallani ja hän omallaan) ja haluttavakin kenties.
Mutta notkahdukset, asiassa kuin asiassa tämän aiheen tiimoilta, kuuluvat mielestäni asiaan. Niitä tulee ja menee. Nyt vaan muistat pyristellä ylös, nähdä itsessäsi jotain hyvää ja kaunista. Hemmottele itseäsi vaikka kasvohoidolla tms... Nauti olostasi kaikin keinoin. Lähde kavereiden kanssa ulos yms. Älä ainakaan anna syksyn pimeyden vallata mieltäsi!
Sytytä kynttilöitä ja nauti tunnelmasta, mahdollisimman usein myös miehesi kanssa.
Mukavaa viikonloppua! Ja laittelehan kuulumisia.
Hei Niina ja Kaunis Kulkuri. Tämä on todellakin mukavaa, jos tästä asiasta nyt voi niin sanoa, käydä tätä keskustelua teidän kanssanne- itse pidän tätä tärkeänä ja luulen, että tämä on Kauniille Kulkurillekin juuri sitä, miksi alun perin tämän blogin aloiti.
VastaaPoistaNiin, itsetunnosta. Luulen,että jokainen ihminen kamppailee itsetuntonsa kanssa aika ajoin; me äidin erityisesti silloin kun kroppa ei ole enää ihan tyttösen, meikkiä ei ehdi aina laittaa ja rahoillekin keksii aina tärkeämpää käyttöä kuin esim. omat alusvaatteet. Ja kun eteen tulee tilanne, jossa mies on pettänyt niin itsetunto sen kun ropisee alas- ainakin itse tunsin olevani tyhmä, ruma, arvoton, jne. naiseus ja koko ihmisyys oli kadonnut.
Mutta, onneksi asia ei ole niin epätoivoinen-ystävien, läheisten ja terapeutin sanat- sekä toki jossain vaiheessa myös mieheni sanat- ovat auttaneet pikku hiljaa käsittämään, että en oikeasti ole niin arvoton, tyhmä, ruma tms. vaan olen ihan hyvä, pärjäävä ja jopa ehkä joskus kauniskin. Välillä tuntui, että kauniita sanoja ei osannut ottaa läheisiltä vastaan, tai tuntui, että he sanovat vain niin, jotta saisivat minut ylös kurjuuksistani. Tähän pulmaan auttoi se, kun kävin tanssimassa. Sain tanssia koko illan, seuraakin olisi ollut tarjolla ja illan aikana tapaamani miehen mukavat kommentit ulkonäöstäni tms. saivat oikeasti käsittämään sen, että en ole mikään kurjimus, vaan ihan mukava nainen. Kiitän tätä miestä mielessäni lähes joka ilta; mitään suhdetta ei siis hänen kanssaan toki ole, vaan muistan häntä muuten lämmöllä. Suosittelen ;)! Toki on niin, että mitään toisen hyväksikäyttöä tai kiusoittelua en minäkään hyväksy, mutta mukava ilta ulkona voi olla virkistävä- ja kunhan se pysyy niissä rajoissa jotka itse koet sillä hetkellä hyvinä- mitään kostoreissua en siis tarkoita. Tuo tanssireissu oli itselleni niin suuri yllätys ja toisaalta oivallus, että rohkenen sitä suositella muillekin- kukin toki tekee omalla tavallaan ja omassa aikataulussaan.
Ja toinen minkä olen huomannut parantavan itsetuntoani on se, kun mieheni kertoo positiivisia asioita esim. ulkonäöstäni tms. voi kuinka tuntuu, että sielu kehrää. Hassua, sama ihminen on rikkonut koko ihmisen, ja hän on myös se, joka ehkä kuitenkin parhaiten pystyisi sitä myös korjaamaan... No, ei vaivuta synkkyyteen; nautitaan kynttilöistä, kuulaista syyspäivistä, ystävistä, lapsista, ja muistetaan, ettemme ole yksin!
Heissan! Ja kiitos vastauksista :). Mukava kuulla (tai eihän tämä varsinaisesti mukava asia ole), että samanlaisia fiiliksiä on teilläkin ollut. Kyllähän tällainen kokemus on eittämättä sellainen, että itsetunto painuu pohjalukemiin - tai ainakin ihmettelen jos joku selviää ilman mitään kolhuja.
VastaaPoistaMinullakin on sellainen luonne, että helposti vähättelen niitä mahdollisia kehuja, vaikka pitäisi ottaa ne pää pystyssä vastaan. Kesällä olen käynyt ulkona, ja saanut aika paljonkin positiivista huomiota vastakkaiselta sukupuolelta. Eli vähän kuten jmk66. Täytyy myöntää, että olen kyllä lähtenyt hiukan sillä mielellä, että katsotaan miten tytön käy - löytyisikö seuraa jos haluaisin.
Kuitenkin tämä kaikki positiivinen aina helposti unohtuu, kun näitä asioita alkaa miettiä. Pitäisi olla ajatuksissaan aktiivinen eikä antaa itsensä vaipua itsesääliin. Olen nyt varmasti parhaassa fyysisessä kunnossa, mitä olen koko suhteemme aikana ollut. Harrastan liikuntaa melko aktiivisesti - painokin on pudonnut tämän vuoden aikana aika paljon. Mutta silti näkee itsessään vain ne puutteet ja miettii, että näkeekö toinenkin vain ne.
Tokihan meissä on muitakin ominaisuuksia kuin ulkonäkö, mutta jotenkin se näissä uskottomuustapauksissa tuntuu niin korostuneelta - tai ainakin meidän tapauksessamme, koska ilmeisesti mistään suuresta rakkaudesta ja varsinaisesta elämänkumppanin hakemisesta ei miehellä ollut kyse.
Mutta eiköhän tämä tästä, ilo pintaan vaikka sydän märkänis :)! Nautitaan syksystä!
HEI!
VastaaPoistaNiin, kommentoin tuota Niinan kirjoitusta vielä. Niin, kuten huomasit, vientiä olisi jos vain haluaisit ja minusta tämä on hyvä myös miehesi tietää!
Niin, toki meissä on PALJON muutakin kuin ulkonäkö, muutoin olisivat miehet valintatilanteissaan varmasti valinneet toisin. Itse koen olevan tällä hetkellä paljon paljon vahvempi, tuntevampi, ymmärtävämpi kuin ennen tätä episodia ja uskon, että myös mieheni sitä arvostaa. Toki näitä ominaisuuksia oli minussa ennenkin, mutta nyt jotenkin eräänlainen ehdottomuus tai kolhujen pelkääminen ei ole enää niin keskeistä.
Eniten koen kuitenkin niin, että itseni kannalta tämä kasvuprosessi on ollut hyvä asia, vaikka tälläistä rumbaa en toki vapaaehtoisesti olisi halunnut. Ja kuten Niinakin niin minä nautin suuresti siitä kun paino on roimasti tippunut ;)! Iloa elämään naiset!