Ohhoh. Mihinkäs se tuo elokuu ja yli puolet syyskuusta jo katosi? Syksy ja sateet on saapunut. Parisuhde on parantunut, mutta minuun on tainnut iskeä joku syysalakulo... Pienimmätkin asiat itkettää, ketuttaa ja harmittaa. Vai liekö iski muuton jälkeinen masis, nyt kun suurin osa tavaroista alkaa olla paikoillaan. Tai no onhan tuolla vielä muutama purkamaton laatikko, muttei niillä taida mikään kiire olla... Arki pyörii ja kiirettä piisaa. Olen vaan turhan väsynyt. Viime viikonloppunakin nukuin puolille päivin molempina päivinä. Ja silti vaan väsyttää -koko ajan-
Työkuviot pohdituttavat. Jäänkö työttömäksi vuoden vaihteessa vai sattuisiko jostain löytymään hommia. Ja samalla ajatus työttömyydestä masentaa.
Ja tietty kun alakulo iskee niin mennet vaivaavat mieltäni enemmän. Tulee taas esitettyä kysymyksiä, ne joita olen kysellyt jo useamman kerran. Mutta pitäähän ne kysyä jos mielessä pyörivät. Mutta meillä menee hyvin. Saamme puhuttua mutta omaa yhteistä, aikuisten aikaa alan kaipaamaan kipeästi. Tulisi niin tarpeeseen.
Hei, kiva kun kirjoitat taas pitkästä aikaa! Kerroit, että alakulo on tullut pimeyden myötä pintaan - harmillista, mutta niin ymmärrettävää! Toisaalta, et ole ainakaan tähän kanavaan "jämähtänyt", vaan olet pystynyt elämään ilmeisesti hyvinkin normaalia elämää kuluneet syksyn hetket.
VastaaPoistaOletko lukenut kirjan Revitty sydän? Tilasin itselleni ko. kirjan ja olen nyt sitä ahminut viime yön. Kirjassa tuodaan esille toipumiseen liittyvinä näkökulmina se, kuinka petetty pystyy olemaan toiveikas nykyisen ja tulevaisuuden suhteen, kyvykäs tuntemaan mielihyvää, vapaa erityisen häiritsevistä ajatuksista sekä kyvykäs säilyttämään läheisiä suhteita. Tämän blogin kirjoitusten perusteella sinä olet jo varsin pitkällä tässä selviytymisen perusteella jos mittarina on nämä kirjan mainitsemat kriteerit! Toisaalta ajattelen myös niin, että voisiko olla myös niin, että nyt sinulla on mahdollisuus tuntea myös väsymystä ja uupumusta, olethan ponnistellut perheesi ja parisuhteesi pelastamiseksi äärimäisen paljon ja pitkän aikaa, tässä prosessissa olet ollut erittäin kovilla! Ja kaiken kriisin lisäksi perheenne on muuttanut ja olet aloittanut uuden työn; nyt kun ajattelen tilannettasi, taitaisi olla jopa vähän "epänormaalia", ellei väsymystä tulisi... vai kuinka ajattelet?
Kuinka miehesi suhtautuu kysymyksiisi? Minäkin ajattelen niin, että toisella on tietty velvollisus vastata niihin hankaliinkin kysymyksiin, onhan hän ne omalla toiminnallaan myös aiheuttanut. Tyypillinen reaktio näyttäisi kuitenkin olevan se, että pettäjä ei kovin mielellään haluaisi asiasta juuri keskustella- toivottavasti teillä on toisin!! Toki ymmärrän myös sen, että joskus on levättävä ja annettava asioiden olla eikä niihin tule koko ajan jumiutua, mutta mikä on se kohtuullisuus siinä, minkä verran petetty voi vaatia itselleen vakuuttelua, selvitystä ja varmistusta? En tiedä.
Oma tilanteeni on se, että olemme nyt päätyneet yrittämään tätä sovintoa. Mies on työreissussa paljon ja se aiheuttaa itsessäni levottomuutta- toisaalta ajattelen niin, että siinähän sitä luottamusta punnitaan.. uskon, että asiat tulevat melko pian julki jos pettäminen olisi vielä jatkunut. Omat tunteeni heittelevät laidasta laitaan, välillä ajattelen, että haluan hänet pois elämästäni, välillä taas haluan pitää ehdottomasti hänestä kiinni... No, ehkä tämä tasoittuu ja syvin tunne on kai kuitenkin edelleen se, että haluan perheemme pysyvän kasassa ja haluan katsoa, voiko suhdettamme vielä jatkaa. On toisaalta kurjaa se, että muutama kuukausi sitten olisin tässä tilanteessa ollut onneni kukkuloilla, nyt mieli on kuitenkin melko apea. Olemme kuitenkin sopineet yhteisen viikonloppureissun ja sitä odotan ihan iloisin mielin.
Luin aiemmin mainitsemastani Revitty sydän kirjasta, että petettyjen maailmankuva jää tietyllä tavalla surullisemmaksi kuin ennen pettämiskokemusta on ollut- uskon tämän täysin. Toisaalta, monet kertovat, että on tullut myös tietynlaista syvyyttä, itsetuntemusta ja vahvuutta .. että jotakin ihan hyvääkin! NO, tulipa pitkä kommentti, mutta lepää, polta kynttilöitä, ulkoile ja nauti miehesi ja perheesi seurasta! Työasiatkin varmasti järjestyvät . Ja vielä, jos tulee pieni tauko työelämään, se voisi olla sinulle jopa tämän rankan jakson jälkeen kuin pieni loma!
Oi ihanaa. Kiitos kannustuksesta. Minulta vallan pääsi itku viestiäsi lukiessa. Tämä itkuisuus on ollut kovin pinnalla viime päivinä muutenkin. Tänään oli jo parempi olo kun sain itseni koirien kanssa treenamaan.
VastaaPoistaJa itse asiassa kun miettii, niin ei todellakaan ole ihme, että olen väsynyt - onhan tässä niin paljon tapahtunut viimeisen reilun puolentoista vuoden aikana. Ja olen tuota työtäkin miettinyt, että voisi olla ihan ok olla hetki kotonakin, kunhan sitten vaan löytyisi pian oman alan hommia... Ja monesti olen kyllä miettinyt, että moni olisi jo luovuttanut. Joten jotain vahvaa minussa ja suhteessamme täytyy olla, kun vielä tässä olemme, ja molemmat luottavaisina tulevaan.
Olen lukenut mainitsemasi kirjan. Tilasin sen heti silloin kun mieheni jäi ensimmäisen kerran kiinni. Ja luin ahmien minäkin. Myös mieheni luki sen silloin. Mutta ehkä voisi olla hyvä lukea se jälleen. Olen/olemme tosiaan pystyneet elämään uutta arkea enemmän kuin hyvin. Ja mieheni vastailee kyllä kysymyksiini. Joskus toki sattuu se huonompi hetki ja hänkin hieman turhautuu jo käsittelemistämme asioista. Ymmärrettävää toki sekin. Mutta silti puhumme mikä on minusta loistavaa!
Kiva kuulla, että olette päätyneet ratkaisuun. Toivottavasti sinunkin olosi alkaa hilajlleen helpottamaan ja voit luottaa yhteiseen tulevaisuuteen. Vaikka uskon, että nuo poissaolot saavat ajatukset myllertämään. Koeta kuitenkin pitää ne kurissa ja pyrkikää pitämään hyvä keskusteluyhteys myös miehesi poissaollessa.
HEI! Laitan tänne kommenttia, joskus jotain hyvääkin. Teimme viikonlopun reissun, meni oikein mainiosti! Pieni "sanasota" vain ja siinä kaikki- olen oikein iloinen siitä. Jotenkin tuli uskoa, että ehkäpä tämä tästä! Siinä eroamme mieheni kanssa kyllä paljon, että minä kaipaisin aivan tolkuttoman paljon huomiota, hellyyttä ja vakuuttelua- hän taas on sitä mieltä, että "normijutuilla" mennään, muu olisi hänestä jotenkin lipevää... no, tätä samaa olit sinäkin pohtinut noissa aiemmissa teksteissä ja ajattelen myös niin, että ehkä tästä löytyy jokin kultainen keskitie.
VastaaPoistaKerroit, että treenailet koirien kanssa. Minua hymyilytti, kun itsellänikin on koiria ja tunnistan, kuinka ne ovat vaikeilla hetkillä olleet suurena ilona!