lauantai 6. helmikuuta 2010

Musta ilta

Eilen minulla oli todella musta päivä ja ilta. Taisi olla liikaa aikaa miettiä asioita. Päässäni ei ollut juuri mitään positiivista ja ajatukset kulkivat vain yhtä rataa. Sitä kuinka mieheni pystyi siihen jälleen... Miten paljon ihania ominaisuuksia on tässä toisessa naisessa (ja minusta niitä ei löydy kaivamallakaan)... Minua rupesi oikein kuvottamaan se seksin määrä ja laatu siellä. Etenkin kun luulin että sitä on täällä kotona ollut riittävästi ja laatukin on ollut hyvä... Siis oloni oli todella kurja eilen. Miten nämä aatokset voivatkaan pudota tällaiseen kuoppaan josta ei ole ylöspääsyä? Ainakaan kovin helppoa sellaista.
Mistä voin tietää, että mieheni oikeasti haluaa minut, ellei pysty nimeämään niin arvostettavia ja hienoja asioita minussa? Tuntuu ettei hän myöskään tällä hetkellä halua minua, tai sitten hän ei uskalla sitä näyttää. Vaan enpä tiedä itsekään kuinka siinä tilanteessa reagoisin...

Miten tämä elämä on näin vaikeaa? Mitä pahaa olen tehnyt tämän ansaitakseni. Miksi juuri minun mieheni piti olla se petturi joista lehdissä kirjoitetaan? En minä sellaista halunnut (tuskin kyllä kukaan mukaan). Miten helppoa olisi nyt suoda itselleenkin se kokeilu, että mitä muuta voisi olla tarjolla. Olisiko parempaa vai huonompaa? Minä vaan kun edelleen olen sitä mieltä ettei se ruoho ole vihreämpää siellä aidan takana vaikka se hetkellisesti siltä tuntuisikin. Ehkä tästä kuopasta noustaan. Toivoisin kyllä rutkasti tukea ja kannustusta mieheltäni, siltä joka minut sinne pudotti. Nyt olisi tilaisuus näyttää tunteet ja sen mitä hän sanoo haluavansa, jos hän kerran on tosissaan. Vuosi sitten asetelma oli minusta se, että minä näytin tunteeni ja pitkälti minä olin se joka piti hommaa kasassa. Ainakin itsestä siltä tuntui. Nyt olisi hyvä hetki mieheni olla se vahvempi. Se, jonka jokaisessa teossa ja sanassa paistaa läpi se halu olla minun kanssani ja perheen yhdessä pysyminen. Nyt olisi hyvä hetki jolloin näyttää ne tunteet, tunteet minua kohtaan. Vain niillä minä uskon huomiseen, vain niiden avulla hän voi vakuuttaa minut halustaan olla kanssani...

2 kommenttia:

  1. Ei oikeastaan ole keinoa päästä pakoon, pitää vain hyväksyä tilanne (todella rankkaa). Antaa ajan kulua; paras keino on päästä eteenpäin saada muuta ajateltavaa.
    Työt on hyvä keino, jos on siis töissä mutta vapaa-ajalle sitte harrastuksia, kavereita jne.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Elli. Tiedän että pakoon en pääse. Haluaisinkin että aika kiiruhaa, koska se autto viimeksikin... Mutta nyt mennään päivä kerallaan.

    VastaaPoista