Kotona taas

Tämä äiskä kävi vähän reissussa yhden yön verran. Oli huisin kivaa likkaporukalla vähän tuulettumassa. Siinä samalla tuli parannettua maailmaakin melkoisesti. Vaan vaikka reissu oli kiva ja onnistunut, niin ihanaa oli palata kotiin perheen pariin. Illalla sai jälleen nukahtaa kullan kainaloon...

Pari päivää on nyt sekeämmin mennyt itselläkin "paremmin", kun ajatus ei rullaa vaan jotain tiettyä yhtä rataa pitkin - siis sen miehen tahtomisen tai tahtomattomuuden ympärillä. Olen jälleen havainnut ettei märehtiminen auta, enkä voi miestäni hänen työstämisprosessissaan varsinaisesti auttaa. Voin vaan elää päivä kerrallaan ja koettaa omalta osaltani tehdä asiat hyvin, ja vain "odottaa" mieheni "selviämistä", sitä että hän prosessoi asiat omassa päässään ja saa tehtyä sen lopullisen ratkaisun, tahtoako vai ei...
Vaikka kyllä sitä ehti jo paljonkin pyöritellä mielessä, että miksi hän sanoi aikanaan: Jumalan edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa kysyn sinulta, **, tahdotko ottaa **:n aviovaimoksesi, olla hänelle uskollinen ja rakastaa häntä hyvinä ja pahoina päivinä, aina kuolemaan asti? - TAHDON, kun ei sitten lupaustaan pystynyt pitämään.
Niin hyvinä kuin pahoina päivinäkin... Rakastaa olisi mielestäni pitänyt niinä pahoina päivinäkin, vaikka miten pahalta tuntui ja vaikka olisi ollut miten vaikeaa, olisi pitänyt "tahtoa" pysyä uskollisena... Tiedänhän minäkin sen, että ihminen on erehtyväinen, vaikka sitä on vaikea välillä käsittää. Olen sen valmis antamaan anteeksi ja jatkamaan yhdessä, mutta nyt näinä "pahoina päivinä" pitäisi jälleen löytyä sitä tahtoa korjata asiat...
Tosin totuuden nimessä sanotakoon, ettei nämä nyt niin pahoja päiviä kirjaimellisesti ole viime aikoina olleet, mutta ajoittain toki on vaikeampaa, mikä lienee kuulunee asiaan tälaisen kriisin äärellä.
Mutta minun on hyvä olla tässä, tämän miehen kanssa. Tässä minä haluan olla, rakastaa ja saada rakkautta. Jakaa arjen ja juhlan, ilot ja surut, iloita lapsista ja saavuttamastamme elämästä. Sillä minä rakastan miestäni!