Menneenä viikonloppuna tämä äippä pääsi vähän hemmottelemaan itseään ystävien seurassa. Oli mukavaa nähdä heitä pitkästä aikaa ja nauttia Flamingo Span antimista. Olipahan rentouttavaa... Sillä aikaa kun mamma keräsi voimia oli loppu perhe mummolassa.
Viikonloppu sujui ihan jees, mutta itsellä oli hieman hankalaa, kun viime viikon tunteet vielä jylläsivät ja sitä epävarmuutta (tai lähinnä kai luottamuspulaa) oli kovasti vielä ilmassa. Ja kun se vaikuttaa niin moneen ja litistää ja latistaa.
Eilen otettiin ihan naurettavasta asiasta oikein mehevä riita ja itkuksihan se meni. Saatiin kuitenkin jälleen puhuttua ja tänään minun olikin sitten tultava ruusun ja anteeksipyynnön kera kotiin. Niin törppö olin.
Eiköhän tämä tästä taas. Minä kuitenkin rakastan vaikka nämä tunteet ailahtelevat laidasta laitaan muuten, mutta rakkaus pysyy...
Sovittiin, että hääpäiviä ruvetaan juhlimaan niin, että vuorotellen järjestämme jotain kivaa. Minä sain kunnian aloittaa tänä vuonna. Ja sainkin oikein mainion idean. Sitä on nyt hyvä kypsytellä ja muokata ja kerrotaan yleisölle jahka sen aika on... Aion pitää sen salaisuutena h-hetkeen asti.
Kiva kun pääsit hemmottelemaan itseäsi, sen olet varmasti ansainnut! Meidän perheessä viikonloppuna kärsin taas melkoisen kolauksen; mies tapasi tämän toisen osapuolen taas kerran... Nyt alkaa olla minulla mitta täynnä ja luovuttaminen todella lähellä. Se, mitä tämä kaikki saa itsessä aikaan on kerta kaikkiaan outoa; kielenkäyttö, ajattelu ja kaikki ovat kuin eri ihmisen- itseään ei meinaa tästä kaikesta tunnistaa. No, tuloksena se, että mies taas lähentyy- ei ole kai sitten kuitenkaan valmis lähtemään, tai sitten on, en tiedä... kerrassaan outoa ja raskasta. No, kyllä tämä tästä, koen olevani jo vahvempi kuin esimerkiksi kuukausi sitten, tapahtuipa sitten mitä tahansa tiedän selviäväni.
VastaaPoistaKirjoitit luottamuspulasta ja sen tunteesta. Minä olen pohtinut sitä samaa,että voiko siitä epäluottamuksesta ja epävarmuudesta enää koskaan toipua ja kuinka kauan ylipäätään luottamuksen rakentamiseen mahtaa mennä? Itse kun olen vielä tässä epävarmuuden tilassa sen suhteen, jatkuuko ylipäätään meidän suhde (mies pohtii) niin olen miettinyt nyt lähiaikoina myös omaa motivaatiotani perin pohjin- riittääkö rakkaus rakentamaan jotain niin kerta kaikkiaan rikki mennyttä? Toivottavasti.
Toisaalta pohdin sitä, että kuinka mies ehkä luottaa jatkossa minuun. Nyt hän tuo esille jos mitä aivan tuulesta temmattuja juttuja, joissa minulla olisi ollut suhde tms. Aiheuttaako omat pahat teot sen, että alkaakin epäillä puolisoa vastaavista teoista jatkossa? Minusta se ei olisi reilua eikä asiallista enkä tule mitenkään suostumaan siihen, että minut kahlitaan kotiin hänen tekojensa tähden.
No, nämä oli ehkä synkkiä ajatuksia tässä aivan sekavassa tilanteessa- iloitsen kuitenkin tästä ajatusten vaihdosta suuresti ja siitä, kun saan seurata toipumistasi!
Juu, oli kyllä oikein nautinnollinen ja ansaittu viikonloppu!!! Toivottavasti joskus uudelleen!
VastaaPoistaIkävää että miehesi ei osaa päättää, tai ei uskalla sanoa päätöstään. Ja kuten sanoinkin jo aiemmin, minusta hän on todella epäreilu kun ei katkaise yhteyksiä tähän toiseen mietintänsä ajaksi. (Kyllä tämä toinen odottaa sen mietintäajan, jos on tarkoitettu että he jatkavat yhdessä) Eihän päätös voi olla reilusti tehty jos toinen kuiskii korvaan. Ja toivottavasti miehesi saa pian päätettyä. Ja voin hyvin kuvitella että sinä alat olla valmis "luovuttamaan" kun ei tuo asia nyt oikein selkiydy. Mutta pääasia on, että sinä selviät - mistä tahansa.
Ja rakkaus riittää korjaamaan mitä vaan, jos teillä molemmilla sitä on!!! Mutta tahtoa ja voimia se vaatii lisäksi ja PALJON. Sekä sietokykyä sillä vastaan tulee vielä vaikka mitä... Asiat täytyy purkaa juuriaan myöten auki, vaikka se miten satuttaisi. Vain siten saa mädät perustukset pois ja voi rakentaa uudet, kantavat tilalle.
Luottamuksen rakentamiseen sitten. Sekin on tehtävissä, mutta miehesi tulee osoittaa olevansa sen arvoinen ja ansaita se. Kauan se ottaa mutta hiljalleen vahvistuu. Itsellä meni noin vuosi ensimmäisellä kerralla, vuosi että alkoi olla luottamus kohdillaan. Nyt sen romahdettua uudelleen olen "varautunut" pidempäänkin aikaan. Mutta voihan se olla että korjautuu nopeamminkin. Riippuu hyvinkin paljon miehestäni ja väleistämme. Ja tavasta jolla sitä luottamusta lähdemme jälleenrakentamaan. Hyvänä apuna on ollut pariterapia ja odotan paljon myös tulevalta parisuhdekurssilta...
Ikävä kuulla, että miehesi keksii nyt juttuja sinusta... Meillä ei onneksi tätä ole ollut. Vaikka kävihän se itsellä mielessä, että miten helppoa olisi "kostaa" ja kokeilla onko ruoho todellakin vihreämpää aidan takana. Mutta kun en siihen usko.
On väärin ettei miehesi luota sinuun. Tuo taitaa nyt olla hieman vääristynyt tapa käsitellä asiaa - projisoida tekojaan toiselle. Jotenkin tuntuisi että olisi aihetta käydä terapeutilla puhumassa, siis miehesi vaikka yksinkin. Eihän hän voi sinua epäillä, ei nyt eikä tulevaisuudessa - ainakaan omien tekojensa tähden!
Synkätkin ajatukset kuuluvat asiaan - seuraavana päivänä ne eivät ehkä olekaan enää niin synkkiä. Myös minusta on mahtavaa vaihtaa kuulumisia ja huomata, etten kirjoittele tännekään ihan turhaan, että edes joku käy lukemassa tarinoitani... Tsemppiä sinulle!!!