Miksi pitää kiusata?

Miksi siis ihmisen pitää kiusata itseään...? Tai tämän toisen minua ja minun mieltäni...?

Tiedän, ettei pitäisi tämän toisen naisen sivuilla vierailla, ei sitten ollenkaan. Mutta kummasti vaan pitää sinne kurkkia. Ja sen seurauksena pahoittaa sitten mielensä ja asioihin tulee päässäni kupru matkaan.
Mutta miksi hänenkään pitää julkisesti haikailla mieheni perään ja toivoa hänen takaisin paluutaan - ja vieläpä kavereidensa komppaamana??? Minusta siinä toisena naisena olossa ei olisi mitään hienoa, enkä ainakaan julkisesti sillä leveilisi. Miksi siis hän sen tekee? Vaikka jäi jälleen kuin nalli kalliolle, eikä mieheni ole hänelle yhteistä tulevaisuutta luvannut... Miksi siis hän kiusaa kirjoituksillaan, minua, minun kautta tietysti miestäni ja loppupeleissä myös itseään...

Miksi minä käyn siellä lukemassa ja itseäni kiusaamassa? En tiedä. Kai se ihmismieli vaan on sellainen, ainakin itse olen utelias. Mutta kyllähän se musertaa lukea niitä kommentteja ja kaipailuja... Sain aivan tolkuttomat sydämentykytykset ja vapinat, kun ne nettiin paukahtivat...
Ja tietty ne kirjoitukset vaikuttavat yleiseen hyvinvointiimme sitä kautta, kun minä sitten rupean taas piehtaroimaan asiassa ja kyselen ja kaivelen.
Nyt en ehkä niinkään enää mitä tapahtui ja miksi, vaan enemmän mukaan tuli epävarmuutta siitä, haluaahan mieheni minut vielä varmasti. Onhan suunnittelemamme muutto vielä yhteinen haave. Eihän ole varmasti pitäneet yhteyttä yms... Paljon on päässä taas pyörinyt. Toki tähän vaikutti lisäksi se, että tajusin kohta lopettavani vakituisen työsuhteeni muuttomme takia. Entä jos mieheni sanookin uudessa kodissamme, ettei tästä nyt tulekaan mitään... Ettei hän yritäkään kaikkeaan...?

Vähän on harmittanut, kun pari päivää meni taas hieman surkeammassa fiiliksessä, emme kuitenkaan onneksi riitele. Mutta mielialani oli maassa. Eilen saatiin puhuttua ja parempaan päin taas olo. Kaiken kaikkiaan parempaan ollaan menty. Minä en enää jatkuvasti pyörittele mielessä tapahtunutta vaan olen pystynyt ajattelemaan meitä ja olemaan positiivisempi. Mutta kai nämä notkahdukset kuuluvat asiaan?
Toki tämäkin olisi voinut jäädä tulematta tai siirtyä tuonnemmaksi jos en olisi käynyt lukemassa... Mutta näiden notkahdusten aikaan niin kaipaan mieheltäni hellyyttä, sitä vakuuttamista yhteisestä tulevasta, hänen tunteistaan ja haaveistaan. Vaikka hän on sanonut ne nyt monesti, mutta minusta vaan tuntuu hyvältä kuulla niistä ja haluan edelleen kuulla ne, ne samat asiat. Ne jotka saavat minut uskomaan, että meillä on edelleen se yhteinen tulevaisuus. Kumman pienestä ne epäilykset alkavat juosta. Joten töitä tässä tulee vielä olemaan... Ja paljon. Mutta mitäs siitä. Tehdään niitä. Sitä parisuhdekurssia jo odotan. Lisäksi tilasimme pelikortit parisuhteen tueksi. Ne tulivat tänään. Katsotaan koska on rauhallista aikaa hieman pelata.
Tästä taas huomiseen!