Maanantain kuulumisia

Meillä oli jälleen mieheni kanssa paljon juteltavaa eilen.
Jossain välissä hän sanoi, että hänestä tuntuu, että se pettäminen rikkoi meissä jotain... Kyllä. Mitäs muuta se saattaa tehdä, kuin rikkoa ja paljon. Miten sitä ei voinut "ajatella" ennen suhteen aloittamista, miten sitä ei voinut siinä vaiheessa ajatella minua ja lapsia, sitä että korjataan tilanne muilla keinoin??? Miten hän ei edelleenkään voi uskoa ja luottaa täydestä sydämestään, että saamme kaiken "korjattua" ja saamme entistä paremman suhteen aikaiseksi. Aikaa ja vaivaa se ottaa, mutta siihen minä petettynä uskon. Siihen minä haluan uskoa. Sillä minä rakastan miestäni. Edelleen. Miestä joka petti ja särki, mutta on silti mieheni jota minä rakastan. Ja jonka kanssa haluan jakaa tulevaisuuden, tulevaisuuden josta olemme yhdessä ja perheenä haaveillut.

Tavallaan minua loukkaa paljonkin mieheni epävarmuus onnistumisesta ja haluamisestaan. Hän kuitenkin halusi jäädä yrittämään asian paljastuessa. Miten se voikin olla näin, että minun ajatukseni ja haluni tulevaisuuden suhteen on kirkkaat ja hänen epäselvät. Minusta kun hänen pitäisi nyt palvoa maata jalkojeni alla, muistaa sanoa 'rakastan sinua' ja osoittaa että juuri MINÄ olen se, jonka hän haluaa. Mutta ei. Se on nyt aivan väärinpäin. Minä olen se joka nämä asiat tekee ja näyttä. Hän ei voi sanoa edes rakastavansa minua...

On meillä toki paljon parantunutkin asian paljastuttua, mutta tämä on se epäkohta johon toivoisin eniten muutosta juuri tällä hetkellä. Toivoisin, että hän huomaa mitä olen hänelle. Miten hienoa ja arvokasta on, että jäin. Halusin ja pystyin jäämään. Vaikka olin aina sanonut, että lähden jos minua petetään. Se vaan ei sitten mennytkään niin. Miten sitä voi lähteä jos rakastaa? Miten voisi jättää lastensa isän kun kerran tunteita on. Toivon, että mieheni löytää itsestään saman varmuuden yhteisen tulevaisuuden suhteen kuin minäkin ja alkaa rakentamaan suhdettamme se silmällä pitäen uudelleen... Päivä kerrallaan mennään. Välillä on niitä huonoja ja itkuisia päiviä, välillä on hyviä ja helliä päiviä. Huomiseen kuitenkin uskoen ja sitä suunnattomasti toivoen.

Harmittaa, etten alusta alkaen ole tätä blogia pitänyt. Olisi toiminut itsellekin niinkuin päiväkirjana. Mutta jospa tästä eteenpäin.... Toivottavasti tästä on jollekin tukea ja apuakin kenties, jollekin joka kamppailee saman asian kanssa elämässään.

Ja niille ketkä eivät kamppaile niin tämä voisi olla hyvä muistutus siitä, että parisuhdetta tulee hoitaa ja vaalia. Se ei jaksa kukoistaa itsekseen. Niin kai meillekin kävi...