Niin ne vaan lomat loppuu aikanaan, ne hyvätkin lomat. Meillä oli todella loistavat lomat kaikin puolin. Säät suosi, oli hauskaa yhdessä ja reissut onnistui. Tunne siitä, että haluan edelleen olla tämän miehen kanssa voimistuu päivä kerrallaan. Myös mieheni on sitä nyt pystynyt osoittamaan ja sanomaan. Aina toki lisääkin toivotaan, mutta onhan tämäkin jo jotain, että hän pystyy myöntämään että haluaa olla kanssani. Kunpa vain osaisimme nauttia joka hetkestä, sillä koskaan ei tiedä milloin maallinen matka itse kullakin loppuu.
Esikoinen saatettiin pari viikkoa sitten tippa linssissä koulutielle. Se taisi olla äidille ja isälle kovempi paikka kuin lapselle itselleen, mutta hyvin on lähtenyt koulu sujumaan. Onneksi. Ei tarvitse sitä ainakaan murehtia. Arki iski oman työhönpaluun merkeissä ja samalla päivämäärällä mies lähti koulun penkille. Näin minä olen lasten kanssa kaikki viikot yksin ja pyöritän arjen rumbaa joulukuulle asti... Väsyttää jo ajatuskin, mutta eipä tälle tilanteelle nyt mitään voi. Näin mennään ja koetetaan nauttia niistä yhteisistä viikonlopuista.
Tulevaisuutta on kovasti pohdittu. Ja saattaapa olla, että on tulossa aika isoja muutoksia, muutoksia jotka on tarkoitus tehdä yhdessä. Mutta palataan niihin myöhemmin kunhan asiat alkavat rullaamaan.
Pettäminen alkaa unohtua pala kerrallaan, vaikka myönnän, että minulla on niitä vaikeita hetkiä ja päiviäkin vielä joskus. Ei tarvitse olla iso asia mikä saa sen asian muistamaan mieleen ja kyyneleet silmiin. Silloin tulee kyllä ryvettyä sellaisessa itsesäälissä että huh huh. Mutta naisen mieli on mitä on ja sillä mennään. Mies saa vaan luvan kestää, kunnes se aikanaan "unohtuu" kokonaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti